Jyväskylän ammattikorkeakoulussa on alkanut tammikuussa 2010 Keski-Suomen ELY-keskuksen rahoittama nelivuotinen Pro Ruokakulttuuri – kehittämishanke. Projektissa kootaan yhteen maakunnan ruokaketjun toimijat ja asiakaskohderyhmät pohtimaan ja toteuttamaan strategiaa sekä toimenpiteitä alan yritystoiminnan edistämiseksi. Toimenpiteillä halutaan muun muassa laajentaa markkina-aluetta ja parantaa keskisuomalaisten tuotteiden tunnettuutta sekä nostaa Keski-Suomen imagoa ruokamaakuntana. Yhteistyötä tehdään tiiviisti yli maakuntarajojen muiden hankkeiden, kehittäjätahojen ja alan vaikuttajien kanssa. Keskisuomalaisen ruokakulttuurin ulottuvuudet maakuntien risteyskohdassa on kiinteä ja kiinnostava osa koko suomalaista ruokakulttuuria.
Hankkeessa on koottu ruokakulttuurityöryhmä, joka edustaa varsin kattavasti maakunnan koko elintarvike- ja ruokapalveluketjua mukaan luettuna kehittäjätahot ja kaupan edustajat. Laajan osaamisverkon ja asiantuntijuuden muodostavassa kokoonpanossa vaikuttavat: Sirpa Pekkarinen (Keski-Suomen Kylät ry, hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja), Jukka Kyllönen (Hotelli Yöpuu), Malla Haveri-Heikkilä (Ravintola Priimus/JAO), Seija Korhonen (suoramyyntipiste Pappilan hätävara), Immo Mönkölä (Marja- ja matkailutila Salvia), Tarja Uusi-Paasto (Uusi-Yijälän tila, Ravintola Patapirtti), Pentti Hytönen (mv., Lumolan juustot), Mirja Pummila (Pro Agria Keski-Suomi, Maa- ja kotitalousnaiset), Ulla Rauramo (Raparperi-hanke (Ruokakulttuurikeskus-hanke)), Anne Kalmari (mv., Eduskunta), Jari Hakala (K-Citymarket Keljonkeskus), Marko Tyyskä (Prisma Palokka), Armi Saarinen (Pappilan Pidot Oy) ja Arja Lyytikäinen (Keski-Suomen Sairaanhoitopiiri, Sapere-menetelmä). Työryhmä kartoittaa ja määrittelee tarvittavia käytännön toimia ja kehittämiskohteita.
Lisätietoja antavat, ja yhteistyötarjouksia sekä kehittämisideoita vastaanottavat projektiassistentti Liisa Marin,liisa.marin(a)jamk.fi , 050 5975 473 ja projektipäällikkö Leena Pölkki, leena.polkki(a)jamk.fi , 050 4011 894. Hyvien kohtaamisten ja ideoiden kunniaksi on aina luvassa kahvit Liisan ja Leenan toimipisteessä JAMKin Liiketoiminta ja Palvelut yksikössä, 3. kerros, Piippukatu 3, Jyväskylä. Tervetuloa!
Yläkaupungin Yö ja kokkikisat
Keski-Suomen Keittiömestarit ry tekee yhteistyötä Pro Ruokakulttuuri – hankkeen kanssa vastaamalla Yläkaupungin Yössä pidettävän leikkimielisen kokkikisan raaka-aine- ja ruoanvalmistustarpeistosta sekä osallistumalla tuomaristoon. Jyväskylässä 22.5. järjestettävä vuotuinen Yläkaupungin Yö – tapahtuma esittäytyy tänä vuonna Syömään! – teemalla ja mikäpä saisi yleisön paremmin liikkeelle kuin iloinen kokkausmittelö, jossa maakunnan tunnetut henkilöt haastetaan lähiruoan asialle ruoanvalmistuksen merkeissä.
Tiimellyksen keskiössä klo 19.30 alkaen nähdään muun muassa kansanedustaja Aila Paloniemi ja Tony Melville - mm. television 1990-luvun Tony’s Bistro ruokaohjelmasarjasta tuttu ja yksi suomalaisen ruokakulttuurikeskus-hankkeen toimijoista. Kilpailijoiden tehtävänä on valmistaa heille varatuista keskisuomalaisista raaka-aineista keväinen salaatti. Vuoden Maakuntakokki 2010 Jesse Söderlund arvioi kilpailijoita yhdessä päätuomarina toimivan kunniapuheenjohtaja Harry Lilienkampfin kanssa, muita tuomariston jäseniä ovat maakuntalehti Keskisuomalaisen ruokatoimittaja Eija Juutilainen, Keski-Suomen ELY-keskuksen vastuualueen päällikkö Ulla Mehto-Hämäläinen sekä projektipäällikkö Marja Seuranen Aitoja makuja ja elinvoimaa – hankkeesta. TV Jyväskylä taltioi tilaisuuden.
Herkkupöytä 9.9. ja Ween Maan Wiljaa 18. – 19.9.
Vanhaan malliin syyskausi käynnistyy monipuolisella ohjelmalla. Kuukausikokousten lisäksi keskisuomalaiset keittiömestarit kokoontuvat jälleen rakentamaan maakunnallista herkkupöytää 9.9. Ravintola Priimukseen. Pöytä on ollut vuosi vuodelta suositumpi, joten kannattaa merkitä ajankohta jo kalenteriin ja ilmoittautua hyvissä ajoin. Menu, hinta- ja yhteystiedot lähetään yhdistyspostituksissa ja julkaistaan Keski-Suomen Keittiömestareiden nettisivuilla viimeistään toukokuun lopussa. Tervetuloa mukaan yhteistyökumppaneiden, yhdistysjäsenten, ystävien tai vaikka perheen kanssa!
Ween Maan Wiljaa – tapahtumassa ollaan tänä vuonna mukana vanhalla kaavalla, mutta uudella myyntipaikalla. Paikalliset elintarvikealan hankkeet AIME ja ProRu järjestävät yhteistyössä Pro Agrian kanssa alueelle oman Keski-Suomi-kadun, jonka varrelle kootaan mahdollisimman paljon keskisuomalaisia yrityksiä tuotteineen. Keittiömestarit valmistavat myyntiin perinteisesti lohikeittoa, kasvissosekeittoa, sämpylöitä, pullia, markkinoiden suurimpia karjalanpiirakoita sekä lettuja hillon ja kerman kera. Muutoinkin monipuoliset ja arvostetut sadonkorjuumarkkinat keräävät Jyväskylän Lutakkoon tuhansia ja taas tuhansia kävijöitä. Kannattaa käydä moikkaamassa kollegoita ja maistelemassa paikan parasta ruokaa! Maa- ja kotitalousnaisten uutispuurolla tosin kannattaa aamulla aloittaa!